ME

  • Olemme tukeneet yli 40-vuoden ajan paikallista nuoriso- ja vanhus-, kehitysvamma- ja diakoniatyötä.
  • Osallistumme hyväntekeväisyys­kampanjoihin paikallisesti ja kansainvälisesti.
  • Hyväntekeväisyyttä positiivisesti – toinen toistamme tukien ja kannustaen.

Me - Palvelemme - Monta tapaa tehdä hyvää!

Lions Club Koivistonkylä on rekisteröity osaksi kansainvälistä Lions järjestöä, joka on maailman suurin vapaaehtoista auttamistyötä tekevä palvelujärjestö, yli 1,35 miljoonaa jäsentä, noin 45.000 klubia yli 200 maassa. Suomessa klubeja on noin 900 ja jäseniä on lähes 22.000.

Klubimme auttaa, avustaa ja palvelee pääosin Tampereella alueilla: Koivistonkylä, Nekala, Nirva, Rautaharkko, Taatala, Veisu ja Viinikka. Jäseniä meillä on yli rajojen.

Päävarainhankinta tapahtuu vuosittain normaalisti helmikuussa pitämästämme ”Talvirieha” tapahtumasta, joka pidetään Koivistonkylän urheilukentän alueella klubimme ja yhteistyökumppaniemme voimin monipuolisin ohjelmin, esiintyjinä myös kansallisen tason huippuartisteja.

lion_logo_pms_287_pms_7406

Ajankohtaista - Koivistonkylä

Pidettiin koko perheen Talvirieha 19.2.2023!

Hienoa, että teitä oli niin paljon auttamassa. Kaikki meni hyvin!

Kiitos yleisölle ja apuna olleille!

Perinteinen Talvirieha 2023 pidettiin sunnuntaina 19.2.2023 kello 12 -14 Koivistonkylän urheilukenttä.

Talviriehassamme oli lukuisia yhteistyö yhteisöjä ja yrityksiä.

Esiintymislavalla esiintyi kaksi huippuartistia. Seinäjoen Tangomarkkinoilla kruunatut kuninkaalliset Johanna Debreczeni (2004) ja Jouni Keronen (1998) esiintyvät.

...

Tule mukaan hyväntekeväisyys toimintamme. Meillä on "paikkoja" nuorisoikäisistä senioreihin, naisille ja miehille,  kysy.

Ilmoittaudu klubimme jäseneksi  yhteydenottolomakkeellamme.

Seuraa Riehan ohjelma -palstaa, tilanne jatkuu 2024.

Lue lisää
leijona-leikattu

LC Koivistonkylän ajankohtaista

8.5.2023 kokous pidetään Hattulan-Tyrvännön reserviläisten majalla, jonka jälkeen halukkat savusaunaan. Lähtö Koivistonkylän torilta kello 17:00.

6.5.2023 Olimme Koikkarin urheilukentän ja Nirvanmäen "Paikat siistiksi" roskatalkoissa. Ylläpidämme noin 1,2 km merkittyä luontopolkua Nirvanmäellä.

13.3.2023 kk-kokouksessa esiteltiin kauden 2023 - 2024 virkailijat. Todettiin Talviriehan onnistuneen tosi hyvin. Yleisöä oli arviolta 700-800. Mainonta oli hyvä, laskennallisesti yli 6000 oli nähnyt mainoksemme + lehdet. Olimme pääjärjestäjä, suurena apuna oli Tampereen kaupunki nuoristo- ja kulttuuriyksiköt, joille erityiskiitos.

Käynnistimme uusien jäsenten hankinnan teemana "tule ja tuo pari kaveria tullessasi".

Klubimme säännöt uusittiin, teimme lisäyksen, että jäseniksi voidaan hyväksyä myös naisia.

6.2.2023 pidimme aikaistetun klubikokouksen Lecticalla.  Käsiteltiin Talviriehan järjestelyä. Piirikuvernööri Anita Tihveräinen oli mukana kokouksessa. Hän kertoi lions-toiminnan strategiasta ja piirin tulevasta toiminnasta. Kiitos Anitalle.

8.1.2023 otimme osaa kv Lions Clubin perinteiseen seppeleenlasku tilaisuuteen Kalevankankaan hautausmaalla.

...

1.7.2022 vaihtui klubipresidentti vallitsevan tavan mukaan.

...

Meillä on haku päällä. Vastaa haasteeseen, se tarkoittaa aktiivista vapaaehtoista jäsenyyttä arvostetussa kansainvälisessä orginisaatiossa. Johtajuutta ja ystävänä olemista heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Ole valmis auttamaan paikallisesti ja kansainvälisesti!

...

 

 

LC Koivistonkylä mukana hyväntekeväisyydessä. Katso uusimpia:                                       

Keräämme varoja  hyväntekeväisyyteen, jotka jaamme vuoden aikana pääosin alueemme apua tarvitseville.

13.3.2023 rahaa Tampereen Kesäsiirtolayhdistyksen Lasten kesäleirille ja parafiinin hankintaan Ukrainaan.

18.5.2022 olimme mukana E-piirimme organisoimassa avustustilaisuudessa pakkaamassa jakoon LCIF:n avustusrahalla hankittuja tarvikkeita. Pakkasimme noin 450 kpl avustuspakettia Ukrainan pakolaisille.

3.5.2022 klubikouksessamme päätimme antaa avustusta:              - Kesäsiirtolayhdistykselle  toiminta-avustusta                            - Koiviston koulun oppilalle 3 kpl sipendejä.                                          - Vohvelikahvilan nuoristyöhön avustusta.

...

 

Lue lisää

Kuvagalleria

Katso kuvia toiminnastamme ja tapahtumistamme täältä!

Kuvia Talviriehasta 2020.

Katso kuvat Nirvan mäen luontopolultamme.

Katso kuvia kokouksestamme.

Katso kuvia 40 vuotisjuhlastamme.

Katso ryhmäkuva siisteystalkoista.

Katso kuvat Ukraina-avustus pakkaustilaiuudesta.

Katso kuva kv liiton perinteistä seppeleenlaskutilaisuudesta 8.1.2023 Kalevankankaan hautausmaalla.

Katso kuvia 6.2.2023 klubikokouksestamme.

Talvirieha 2023 kuvia (tulee lisää) ...

Lue lisää
haku-paalla

Tule mukaan auttamaan

Tule mukaamme – kanssamme et ole yksin - meillä on haku päällä.

Tiedät, että sillä mitä teet on väliä ja merkitystä – sitä arvostetaan!

Lionina sinulla on mahdollisuus auttaa muita, tavata uusia ihmisiä ja käyttää taitojasi muutoksen aikaansaamiseksi.

Sinua arvostetaan ja tarvitaan!